28. helmikuuta 2014

Makuuhuoneessa





Ihastuin taannoin eräässä tamperelaisessa vaateliikkeessä ruotsalaisen Edbladin teräskoruihin. Vaihtoehtoja oli vaikka millä mitalla yksinkertaisista koristeellisempiin ihanuuksiin. Itseäni kiinnosti erityisesti ruusukultaiset vaihtoehdot, joista lopulta päädyin näihin Monaco- korvakoruihin. Ruusukullan sävy on hieman kuparimainen, miksi siihen varmaan niin sytyinkin. Ruostumaton teräs ei mene miksikään ja korut ovat nikkelittömiä (ylin kuva edblad.com). Korvakorut pääsivät nekin lepäilemään makuuhuoneeseen, emännän tavoin..
























25. helmikuuta 2014

Matkakuumetta




Nämä talviset hiihtolomakelit ovat herättäneet järkyttävän matkakuumeen. Mihinkään matkaan ei tähän hätään olla lähdössä mutta on jo hyvä alkaa miettiä mahdollisia kevään ja kesän reissuja...:) Nämä Ehrenstråhlen & Wågnerin kaupunkijulisteet ovat esiintyneet aika usean blogin kuvissa ja mikäs siinä! Päämäärästään voi haaveilla niitä katsellessa. Taulut ovat sopivan yksinkertaisia ja ajattomia sekä käyvät mustavalkoiselta väritykseltään useampaan tilaan.


New Yorkiin olen matkustanut kerran elämässäni ja haaveilen pääsystä uudelleen. Pariisista on kokemusta yläasteajan kielikurssimatkalta, eli vaatinee päivitystä...Lontoossa taas en ole ikinä käynyt. Se asia olisi joskus syytä korjata!












Jos kuitenkin haaveillaan vähän realistisemmista matkakohteista niin olen melko varma, että meidän seuraava matkan määränpää on vanha tuttu Ruotsi. Matkakohde, josta en kyllä saa tarpeekseni ikinä. Maahan liittyy paljon rakkaita muistoja ja ollaanhan siellä neljä vuotta asuttukin. Ilmeisesti viime kesäinen reissu Tukholmaan oli onnistunut, kun lapset toivoivat matkaa sinne tänäkin kesänä, mielummin sinne kuin etelän aurinkoon!?! Kesäisestä Tukholman reissusta täytyykin kirjoitella joku kerta lisää.

Tukholmaa taas ajattelen lämmöllä myös senkin vuoksi, että teimme sinne aikoinaan häämatkamme. Voisin mielelläni ottaa juuri  tuon alla olevan kartan taulukollaasiimme. 

Mistä matkasta sinä haaveilet tai mikä on lempikaupunkisi?



(kuvat: expressen.se, artilleriet.se, nordicdesign.ca, olssongerthel.se, elledecoration.se)

23. helmikuuta 2014

Kolmen kerroksen väkeä

Kolme lasta, kolmen lapsen lelut ja kolme sänkyä yhdessä huoneessa = kaaos. Lopulta päädyttiin siihen, että alakerran "vierashuone" sai luovuttaa paikkansa leluille ja näin ollen lastenhuoneesesta tuli nukkumahuone. No eipä niitä yövieraita niin usein ollutkaan, että sitä huonetta kannatta tyhjillään pitää...Ja nyt nukkumaan mentäessä ei tarvi juurikaan siivota, sillä sänkyjen lisäksi huoneessa on lähinnä vain kirjat ja nuket. Alakerran leikkihuone on sitten enemmän poikien valtakuntaa ja sitä ei ihan joka päivä järjestelläkään.





Nukkumahuoneeseen jäi mukavasti tilaa kun kaikki kolme lasta nukkuvat samassa sängyssä. Löysin Muuramen yli 20 vuotta vanhan kerrossängyn torista ja innostuin tilaa säästävästä ajatuksesta. Kaksi vanhinta nukkuvat ylä- ja alasängyissä ja pienin pallero nukkuu sängyn alta vedettävässä laatikossa. Laatikkosängyn petauksesta ei tarvi huolehtia sen kun työntää laatikon takaisin ja eipä voi kovin korkealta tippuakaan:)


Valkoiset päiväpeitot löytyivät Ikeasta. Kyseessä on itse asiassa patjansuojukset! Ne ovat olleet yllättävän kätevät päiväpeitteet. Kumilenksut vaan joka nurkasta patjan alle niin eipä lähde pois paikaltaan lasten leikeissä. Kerrossängyssä kun on meneillään milloin mitäkin laiva- tai kotileikkejä.


Lasten nukkumahuoneeseen on hakusessa vielä matto ja muutama kiva sisustustyynykin houkuttelisi...












22. helmikuuta 2014

Päivän esine





Viime keväinen kirppisostos Tukholman Östermalmin torilta. En vaan voinut vastustaa tätä hauskan muotoista tiikkikulhoa.














19. helmikuuta 2014

Kaksi vanhaa



Makuuhuoneemme nurkassa pitää toisilleen seuraa kaksi vanhusta. Toinen on mummultani perinnöksi saatu lattiavalaisin. Olin aika pieni tyttö, kun sanoin mummulle: "sitten kun sinä kuolet niin saanko minä tuon lampun?" Siitä lähtien mummu aina muisti useasti mainita, että lamppu menee sitten Annalle. Ja niin on valaisin tuonut iloa ja muistoja mummustani jo monta vuotta.


Thonet- tuoli taas on niitä paljon puhuttuja heräteostoksia. Tuolivanhus löytyi työpaikkani viereisestä antiikkiliikkeestä, jossa kotimatkalla kerran poikkesin. Hinta ei ollut paha joten ostopäätös syntyi heti. Taisin silloin palkita itseni juuri alkaneen työn kunniaksi. Juu...ainahan näitä syitä löytyy. Jonakin päivänä tuoli saisi kyllä päästä ruokapöydän ääreen niin pääsisi sekin vähän  toimintaan!

17. helmikuuta 2014

Viikonlopun täsmähankinnat




Perjantaina suuntasin viikonlopun ja tilipäivän kunniaksi suosikki sisustusliikkeeseeni, Design Boulevardiin. Siellä on kiva piipahtaa tasaisin väliajoin moikkaamassa lapsuuden ystävääni sekä ihailemassa liikkeen valikoimaa. Mukaan lähti messingin nälkään kaksi HAY:n tuotetta. Kahvimitta ja "klipsi". Samalla matkalla tarttui käteen Sköna Hemin uusin numero ja kimppu valkoisia ruusuja. Melkein alkoi olla jopa kevättä rinnassa.













Kahvin suurkuluttajana meillä on lähes aina muutama eri kahvilaatu käytössä. Toinen tummemman ja toinen vaaleamman paahdon ystävälle. Toinen kahvilaatu onkin aina omassa pussissaan, minkä vuoksi tämä kahvimitta pussinsulkijalla on tuiki tarpeellinen ja kaunis myös:) 






             Hauskaa alkanutta viikkoa ystävät hyvät!!

14. helmikuuta 2014

Ajattomia kelloja

1. Menu 2. Vitra 3. House Doctor 4. Rosendahl 5. Georg Jensen (kuvat FDS, Vitra, Purodeco, Seitashop)


Nykyään taitaa olla niin, että kännykät ovat korvanneet herätys- ja rannekellot (ainakin meillä). Meiltä löytyy yksi ainoa  kello ja se on portaikossa sijaitseva seinäkello. Viime vuosien aikana oma sisustusmakuni on mennyt modernimaan suuntaan, minkä vuoksi tämä kello ei ole täysin mieleinen ...Toivosinkin löytäväni meille uuden modernimman ajan näyttäjän. Kivoja kelloja löytyi vaikka millä mitalla ja näistä poimin kollaasiin  viisi suosikkia. Kauniit seinäkellot käyvät taulusta. Kellon voisikin sijoittaa vaikka taulu- tai valokuvakollaasin joukkoon.

Menun marmorinen vaihtoehto (1.) on ihanan yksinkertainen mutta miten kauan marmorihuumani kestää? Vitran Ball Clockissa (2.) yhdistyy kultainen ja musta, joita meidän kodista paljon löytyy. Georg Jensenin (5.) kuparista kelloa löytyy kolmessa eri koossa ja pienin (halkaisijaltaan 10 cm) on kyllä kelloksi syötävän suloinen! Arne Jacobsenin suunnittelema Rosendahlin seinäkello (4.) taas on hyvinkin pelkistetty. House Doctorin (3.)kultainen kello saa pisteet klassisuudestaan ja selkeästä numeroinnista. On myös hinnaltaan kaikkein edullisin. Ehkä kuitenkin jompi kumpi näistä...?


HK kello/Georg Jensen

Couture seinäkello/House Doctor

12. helmikuuta 2014

Huutokaupassa hiljaa




 Voidaan puhua pitkäaikaisen haaveen toteutumisesta kun onnistuin huutamaan itselleni Harry Bertoian Diamond- tuolin. Kovaa ääntäni en tosin sillä kertaa joutunut käyttämään. Kyseessä oli nettihuutokauppa, jossa kylmän laskelmoitu maksimihinnan asetus tuotti sillä kertaa tulosta.

Olin metsästänyt tätä vuonna 1952 suunniteltua klassikkotuolia jo jonkin aikaa ja kokeillut onneani mm. Bukowskin nettihuutokaupassa. Harmi kyllä, designklassikoiden hinnat kohoavat näissä tunnetuissa huutokaupoissa aina pilviin viime minuuteilla. Tämä kyseinen huutokauppa ei sen sijaan ollut (ainakan silloin) kovin tunnettu ja tuoli kotiutui huomattavasti odotettua huokeammin. Tai sitten kukaan paikalla olleista ei yksinkertaisesti halunnut kotiinsa tätä metallihäkkyrää. Mies ei myöskään ymmärtänyt, kun kerroin voittaneeni huutokaupan. 


Voitin tai en, on tuoli viime kesästä lähtien vaeltanut meillä etsien paikkaansa. Välillä se on ruokapöydän päässä, välillä sohvapöydän ääressä ja välillä se toimii jääkiekkomaalina. Viimeisinkään vaihtoehto ei sinänsä hirvitä sillä tuolissa on jo omasta takaa kulumaa ja katkenneita pinnoja. Tässä tuolissa on ulkonäöstään huolimatta hyvä istua! 









Olen elämässäni vain kerran ollut oikeassa huutokaupassa ja se oli kyllä huippu kokemus! Nettihuutaminenkin on jännää mutta ei mitään oikeaan verrattuna...


8. helmikuuta 2014

Viikonlopun kristallia ja kukkaloistoa





 Meiltä alkaa löytyä maljakoita joka lähtöön. En tiedä minkä ihmeen takia olen niitä viime aikoina alkanut haalimaan. Ja yleensäkin innostus kukkien osteluun on jo huolestuttavaa. Kaksi pientä söpöä kristallimaljakkoa saimme mieheni mummulta ja minulla oli pakottava tarve lähteä ostamaan niihin jotain kivaa viikonlopuksi. Kukkakaupassa tilanne riistäytyi ja lopulta mukaan lähti viittä eri horsmaa...jos moinen käytös jatkuu, täytyy pysytellä pois kukkakaupoista.






Pienempään maljakkoon pääsi yksi persikan sävyinen neilikka.







Ja isompaan kristallimaljakkoon uusi tuttavuus anemone. Eilen illalla se oli vielä nupullaan ja mielestäni silloin kauneimmillaan. Kauppiaan mukaan anemone ei tuo kovin pitkäkestoista iloa. 








Nanny Stillin Tiimalasi- maljakko, jonka haalin mukaani antiikkimessuilta täyttyi pistaasilla, lumipalloheisillä ja anemonella. Mikähän kasvi tuo neljäs mahtoi olla..en muista. Mutta olipas hauskaa kokeilla vaihteeksi jotain muuta kuin ruusuja tai tulppaaneja! Pelkkä vihreäkin on kyllä kaunista.



















6. helmikuuta 2014

Keittiön mustavalkoiset





Steltonin termoskannu on äitienpäivälahja muutaman vuoden takaa ja se on kyllä ollut ahkerassa käytössä niin arkena kuin juhlana. Varsinkin kun vieraita on enemmän, on termoskannulle tarvetta. Kannun ulkonäkö viehättää ja pidänkin sitä melkein aina esillä keittiössä. Plussaa tälle termarille myös siitä, että siihen saa tilattua varaosia. Eipä siis tarvi heittää kannua heti pois, jos joku osa katoaa tai menee rikki. Kaikki varaosat kunniaan tässä perheessä! Siihen malliin menee tavaraa rikki...


Viime kesäinen Kööpenhaminan reissu oli muuten kirpputorien(kin) suhteen kaiken hehkutuksen arvoinen. Sieltä löytyivät termoskannun kavereiksi saman sarjan sokerikko ja kermakko pilkkahintaan. Jos muuten matkaat kesällä Kööpenhaminaan, tutustu ihmeessä alueen kirpputoritarjontaan!











Mulla on tapana juoda kahvia pitkin päivää useampaan otteeseen ja niin on miehelläkin. Oon useamman kerran löytänyt ukon jäljiltä mun "parhaan posliinikuppini" esim. autosta...


Me siis tarvitaan ehdottomasti nämä! Mukeissa on sellainen korkki, joka estää läikkymisen ja hörppiäkin voi mistä suunnasta vaan, kätevää! :)