31. joulukuuta 2014

Marenkeja ja marmorinen lahja




Joulun alla rakas ystäväni poikkesi kylässä ja toi mieluisan tuliaisen. Blogiani lukeneena tiesi heikkouteni marmoriin. Marmorileikkuulauta on kaunis keittiön koriste sellaisenaan, vaikka ystäväni toivoi heti kovaa käyttöä, elämisen jäljet saavat näkyä! Aion kuitenkin alkuun käyttää lahjaa pienten herkkujen tarjoiluun. Tänään uudenvuodenaattona marmorilta löytyy suklaamarenkeja!









Tein suklaamarengit kinuskikissan täältä löytyvän ohjeen mukaisesti. En käyttänyt paistomittaria vispatessani sokeria ja valkuaisia. Kokeilin sormituntumalla milloin sokerikiteet olivat sulaneet vesihauteessa. Sulaa suklaata taisin laittaa enemmän kuin ohjeessa oli;) Marenkivaahtoa saa vatkata sen verran kärsivällisesti (ainakin 10 minuuttia..) että jonkin sortin Kitchen Aidille olisi käyttöä. Muutenkin tämän makean herkun valmistuminen vaatii kärsivällisyyttä sillä marengit ovat uunissa sen 1,5 tuntia. Mutta hyvää kannattaa odottaa. Toivottavasti myös tuleva vuosi on sellainen kaikille teille!



       Makeaa ja onnellista uutta vuotta juuri Sinulle!!!!

6 kommenttia:

  1. Hienolta näyttää blogisi! Pari sisustuspohdintaakin on ratkennut sitä selaillessani :) Jään ehdottomasti seuraamaan..

    VastaaPoista
  2. Tosi kiva tuo marmorinen leikkuulauta. Selailin blogiasi pidemmällekin, kauniita kuvia ja ihania huonekaluja. Jään lukijaksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Mirka! Uudet lukijat ovat erittäin tervetulleita ja ihana kuulla että tykkäät! ;) Sait myös minusta seuraajan!

      Poista
  3. No häh, eka kommentti hävisi jonnekin. Piti sanoa, että avaa kirja kohdasta "marsut sisustuksessa" ja tule käymään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Marsut sisustuksessa" on trendien edelläkävijöillä jo meneillään. Suomeen rantautuu ehkä siinä 2018. Siellä ollaan ilmeisesti terveitä? täytyy tulla!

      Poista